Olin köyhä. Työtön. Yksin. Keskellä suurta tonttia, jossa ei sijainnut muuta kuin minä ja Lubaya.
Jotain oli tehtävä, ja mielellään pian, jotta haaveni ei jäisi pelkäksi harhakuvaksi.


Suurin osa varoista meni Lubayan tarpeisiin, itseäni varten sain hankittua vain puhelimen, sohvan sekä vessan että suihkun. Sellaiset yksinkertaiset asiat kuten sänky tai jääkaappi olivat liian kalliita ylellisyyksiä minulle. Jos olisin myynyt kissani ennen tänne tuloani, asia olisi ollut toisin mutten saattanut luopua ainoasta olennosta, joka vielä oli vanhasta kodistani vielä jäljellä.


Rahaa minun oli kuitenkin hankittava, ja pian. Selailin sanomalehden sivuja niin kauan, kunnes löysin työpaikkailmoitukset. Entisenä kuningashuoneen jäsenenä minulla ei ollut juurikaan käytännöllisiä taitoja, joten hyväpalkkainen työ oli vielä kaukainen haave. Hain kolmeen eri paikkaan, joista alokkaan työ oli se johon minut vastaanotettiin mielihyvin (luulivat kaiketi minun kuninkaallisen veren tekevän suuren sotapäällikön.)


Alkupalkkani oli varsin kehno, joten vietin vapaa-aikaani paikallisessa yökerhossa baarimikkona, ansaiten lisätienestejä minun ja Lubayan tarpeisiin. Myös Lubaya teki parhaansa, ja teki lujasti töitä elokuva-alalla. Ennen pitkään rahatilanteeni parani, ja saatoin ostaa sängyn ja jääkaapin.


Lubayan seurasta huolimatta olin kuitenkin kovin yksinäinen. Aloin kaipaamaan jotakin enemmän.


Kaipuuni kumppaniin sai minut turvautumaan sokkotreffipalveluihin, ja Danny Liinamaan kanssa menin jopa treffeille. Hän oli tumma iholtani kuten minä, mikä oli tärkeää tulevien lapsieni kannalta. Danny oli kuitenkin liian päällehyökkäävä, eikä kunnioittanut samoja arvoja kuin minä. En kuitenkaan kadu treffejä hänen kanssaan, sillä....


...samassa ravintolassa oli sattumoisin sinä iltana Heikki Toivakka, syömässä yksin hampurilaistaan.


Hän ei pannut pahakseen lähestymisyritystäni, pikemminkin päinvastoin! Minä ja Heikki nautimme niin paljon toistemme seurasta sinä päivänä, että soveimme tapaavamme uudestaan mahdollisimman pian.



Menimme ensitreffeillämme Asema 61:een, Feverlandin menestykseimpään ravintolaan.


Sisältä ravintola oli mitä upein, ja modernista sisustuksesta huolimatta tunsimme olomme viihtyisäksi. Aterian aikana huomasimme omaavamme paljon samoja mieltymyksiä. Henkiset arvommekin vaikuttivat yhteensopivilta. Oli kuin tämä mies olisi luotu vain minua ja minä häntä varten.
 

Treffit seurasivat toistensa perään, ja rakkautemme kasvoi sitä myöten. Lopulta eräiden uima-allasbileiden jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja kosin. Ja Heikki vastasi suureksi onnekseni kyllä!



Viivyttely tuntui turhalta, joten häät järjestettiin mitä pikimmiten, ja yhteisten ystäviemme edessä vannoimme valat rakastaa toisiamme niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, elämämme loppuun asti.


Sinä yönä, maatessamme tähtitaivaan alla yhteisellä parivuoteellamme, tunsin tunteen jota en ollut pitkään aikaan kokenut.

Tunsin olevani onnellinen.

Pitkän taksimatkan jälkeen saavuin vihdoinkin tontille, jonka olin saanut lahjoituksena SHJ:ltä (Simien HyväntekeväisyysJärjestö) muun sukuni menehdyttyä entisen kotimaani laamasodissa. Mukanani minulla oli kissani Lubayan lisäksi 1500 simeleonia, jotka sain myytyäni mukaani tarttuneet Zainabu-suvun viimeiset aarteet.


Zainabu oli eräs Simafrikan vaikutusvaltaisimpia heimoja tuhannen vuoden ajan. Sen jäsenet olivat hyvin viehättäviä piirteiltään, minkä mukaan se saikin nimensä, sillä Zainabu merkitsee kaunista. Heimon tapoihin kuului esi-isien kunnioittaminen ja arvokas käyttäytyminen. Erityisesti kuningashuoneen jäsenien (joka minäkin myös olen) piti osoittaa aatelista mielenmalttia.


Eräs toinen piirre, joka kuului Zainabulle, oli tiukat perhearvot. Lapsia sai hankkia vasta avioliitossa, ja uskottomuus oli kuolemalla rangaistava rikos. Kaikenlaiset ehkäsyvälineet olivat myös kiellettyjä, koska niiden käyttö suututti hedelmällisyyden ja lemmen jumalat. Ja eikä lasten saantia ollut syytäkään lykätä, sillä vain nautakasvin eliksiiri oli kyllin vahvaa suomaan heimoni jäsenille nuoruutta, ja sen käytöllä on oma katkera hintansa.

Heimoni arvosti egyptiläisten tavoin kissoja, minkä vuoksi minäkin sain lahjaksi kissanpennun tullessani täysi-ikäiseksi. Annoin sen nimeksi Lubaya, koska se oli rohkea kuin leijona. Mikään ei saanut sitä säikkymään, ei edes pentuna. Nyt se oli tietysti ainoa ystäväni joka minulla oli tässä vieraassa maassa.


Miksi tulin tähän maahan, vaikka se on minulle outo ja rakastin suuresti entistä kotimaatani? Koska täällä olin vihdoin turvassa. Heimojen välillä ollut rauha rikkoutui ensimmäisten laamojen saavuttua maahamme  viitisen vuotta sitten. Tämä Simafrikassa niin eksoottinen eläin oli niin trendikäs, että jokainen halusi itselleen sellaisen lemmikiksi tai enemmän. Ja koska laamoja oli huomattavasti vähemmän kuin niitä haluavia, syttyi sota. Kuningasperheen kahdestatoista lapsesta vain minä olin enää hengissä, ja pelastuin vain siksi koska minua kehoitettiin pakenemaan Simlandiaan.


Nyt kun olin turvassa Feverlandissa, tuli tavoitteekseni nostaa Zainabun nimi entiseen loistoonsa. Sen vuoksi minun olisi perustettava perhe jatkamaan sukuani. Vaikka itse en saanut yliopisto-opetusta nauttia, tulisivat jälkeläiseni olemaan oppineita ja sivistyneitä. Ja jotta perinnetietomme ei katoaisi, sekä minä että kukin perijäni tulisimme kirjoittamaan kirjan jälkipolvia varten.

Nimeni on Nurisha, ja tämä on minun tarinani.